26. maaliskuuta
Vantaa, alkukevät. Ensimmäinen vapaa aamu yli viikkoon.
Tänään tuoksuu multa.
Ei vielä puutarhan multa, vaan sellainen kostea, jäästä vapautuva maa. Se tuoksuu täälläkin, vaikka olen keskellä Vantaata ja pellot, ne harvat, mitä kaupungissa ylipäätään on, ovat erilaisia kuin pikkukaupungin pellot. Sulavan maan tuoksu on kuitenkin sama.
Tämä on nyt koti. Ainakin jonkin aikaa.
Museoonkin alan kotiutua. Hain sinne, kuten hain moneen muuhunkin paikkaan sen kummempia miettimättä. Rahaa on saatava ja miksei museoon? Valehtelin työhaastattelussa pitäväni museoista ja omistavani museokortin. Silmäni olivat pudota päästä, niin paljon hämmästyin, että sain työpaikan ja vielä vakipaikan! En tiedä, kuinka kauan aion olla siellä. Se ei ole mikään unelmien huipentuma, mutta se on kevyt työ, siis siinä mielessä, että kukaan ei kysy minulta suuria. En enää jaksa suuria kysymyksiä ja suuria vastauksia. Museossa riittää, että hymyilen pääsylippua asiakkaalle ojentaessani.
Tänään istuin kotona parvekkeella paksussa villatakissa ja kirjoitin vihkooni:
“Mitkä ovat minulle kevään merkkejä?”
Vastaukseni:
– kuralätäkkö, jonne astelin lantsarit jalassa läiskyttelemään
– kevätlintujen laulu
- parvekkeella istuminen villatakissa
Kirjoitin toisenkin kysymyksen itselleni:
“Miten haluan ilmaista itseäni keväällä?”
Kysymys on laaja.
Olen nyt 44. Olen pyörinyt monissa piireissä. Piireissä kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Olen kiertänyt, pyörinyt, etsinyt, löytänyt ja luopunut. Uushenkisyyden kieli on yhä selkärangassa ja joskus, kun kuulen museokävijän sanovan “näissä esineissä on erikoista energiaa” minä nyökkään, vaikka pysynkin hiljaa. Tiedän, mitä hän tarkoittaa. Ja tiedän myös, miksi olen jättänyt sen taakse.
Vieläkin tuoreemmassa muistissa minulla on kuitenkin uskovaisten käyttämä kieli. Kuinka monesti saankaan hillitä itseni, ettei suustani luiskahda raamatun lauseita. Yhtenä päivänä työkaveri vitkutteli lounastauolla, niin että minä jouduin tekemään hänenkin hommiaan. Suustani meinasi päästä kiukkuinen ”Kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä.” (2.Tess. 3:10.)
Onneksi sain pidettyä mölyt mahassani. En halua sen paremmin new age – hihhulin mainetta kuin hartaan uskovaisen mainettakaan, etenkään, kun olen kummatkin jättänyt taakseni. Haluan aloittaa rauhassa omanlaisen elämän, vaikka yksinkertaista se ei olekaan. Sitä tottuu puhumaan ja käyttäytymään tietyillä tavoilla, eikä tavoista noin vain päästä pois.
Joten vastaukseni on: Haluan ilmaista itseäni keväällä laajentaen sanavarastoani ja löytäen vaihtoehtoisia tapoja ilmaista itseäni raamatunlauseiden sijaan.
Tänään kirjoitin myös ensimmäisen totuuslauseen:
“Tällä viikolla kuuntelen mukaansatempaavaa luontoaiheista kirjaa ja käyn kuunnellessani kokeilemassa uuden kävelyreitin kotini lähellä.”
Elsa
