Perjantai 9. toukokuuta 2025
Aamuaurinko oli häikäisevän kirkas ja sai minut tuntemaan olevani valokeilassa.
Tänään oli taas työvuoro Kukan kanssa.
Minä tietenkin hymyilin liikaa ja puhuin liian vähän.
Jollain tavalla tuntui kuitenkin helpommalta kuin aiemmin. Ehkä kotona biisien mukana laulaminen on avannut minua sisältä?
Aamupäivällä, hiljaisemman hetken aikana, Kukka istahti taukohuoneen pöydän ääreen kahvikupin kanssa.
Hänellä oli mukanaan neulatyyny ja ristipistotyö.
Pieni kukka-aiheinen kuvio oli muotoutumassa, kuin kevät olisi päättänyt asettua kankaaseen.
Keskustelu alkoi harrastuksista.
En muista kumpi sen aloitti. Ehkä minä kysyin jotain neulatyynystä, ehkä hän mainitsi edellisillan tanssiharjoitukset.
Joka tapauksessa hän sanoi: “Eilen oli historialliset tanssitreenit, tanssimme 1800-luvun valssia. Ilari talloi vahingossa mun varpaille.”
”Kuka Ilari?” kysyin peläten vastauksen olevan ”poikaystäväni”.
”Ilari. Siis se minun kaverini, jonka sinäkin näit silloin vappuna kun olit menossa treffeille, muistatko?” Kukka naurahti. ”Se, joka käyttää vähän liikaa hajuvettä.”
Hajuvesimiehen nimi on siis Ilari.
Nyökkäsin ja yritin pitää ilmeeni neutraalina, mutta sisälläni huokaisin helpotuksesta.
Kukka jatkoi:“Me kuljetaan usein yhdessä treeneihin, koska Ilari asuu ihan parin korttelin päässä minusta ja hänellä on auto ja minulla ei.”
Minä nyökkäsin jälleen ja pidättelin itseäni huutamasta: ”HAJUVESIMIES EI OLE HÄNEN POIKAYSTÄVÄNSÄ!”
Sen sijaan sanoin: “Kiva.”
Kukka hymyili ja hörppäsi kahvia.
Hänellä oli korvassa hopeinen korvakoru, joka välkähti valossa kuin tähti.
Ja minä ajattelin: Ehkä minulla sittenkin on vielä toivoa!
Päivän kysymys: Mikä on päivän paras asia?
Vastaan: Uutinen, että hajuvesimies on vain tanssikaveri!
Tällä viikolla: Pidän silmäni auki niille pienille hetkille, jolloin elämä antaa jotain, mitä en osannut edes pyytää.
Elsa
