24. huhtikuuta
Torstai. Museo. Kevät etenee ja ikkunasta näkyy leskenlehtiä ja scilloja.
Tänään olin samassa työvuorossa Kukan kanssa.
Se nimi sopii hänelle. Hän ei ole kuin kukka, hän on Kukka.
Tänään hänellä oli yllään keltainen hame ja pusero, jossa oli pienet napit, jotka näyttivät antiikkisilta. Hän oli sitonut hiuksensa palmikolle, vähän niin kuin vanhan ajan maalauksen tytöillä.
Minä puolestani olin pukeutunut mustaan T-paitaan, koska se sattui olemaan päällimmäisenä vaatekaapissani ja koska minulla on monta mustaa T-paitaa. (Kun löydän hyvän vaatteen, ostan samalla kertaa monta samanlaista. Käytännöllistä!)
Kukka kertoi innoissaan historiallisista tansseista.
”Me harjoittelemme tällä hetkellä 1600-luvun hovitansseja!” hän sanoi ja hänen silmänsä tuikkivat kuin tähdet.
Minä nyökkäilin ja hymyilin.
Jätin kertomatta, etten ymmärrä mitään hovitansseista. En ole tanssinut edes vanhojen tansseja lukiossa. Olen tanssinut vain yökerhoissa ja siitäkin on noin miljoona vuotta.
Kukka mainitsi myös uuden ristipistotyönsä: “Teen nyt suurta kaunista Alfons Muchan inspiroimaa mallia. Siinä on yli 10 sävyä vihreää!”
Sanoin hymyillen ja toivottavasti innostuneen kuuloisesti “Vau, kuulostaa tosi hienolta!”
En kertonut, etten ole koskaan tehnyt ristipistotöitä ja ettei minulla ole harmainta hajua kuka on Alfons Mucha ja ettei minulle ole tullut mieleenkään, että vihreänsävyjä voisi olla yli 10. Onkohan niillä kaikilla nimikin? Minä tiedän vain vaaleanvihreän ja tummanvihreän.
Valehtelinko?
En varsinaisesti. Koska onhan se hienoa, että Kukka osaa sellaisia! Ja enhän minä voinut kaikkea paljastaa heti, koska en halua, että Kukka pitää minua aivan tyhmänä ja taitamattomana!
Kukka kertoi myös käyneensä viime viikolla Ateneumissa ihastelemassa Tove Janssonin näyttelyä ja että tällä viikolla hän haluaa ehtiä D…vai T:lläkö se alkoi? No jokatapauksessa johonkin toiseen näyttelyyn.
Minä riemuitsin, koska kerrankin tiesin, kenestä Kukka puhuu! Sillä Tove Janssonin jopa minä tiedän! Tai ainakin muumit. Kerroin, että lapsena pelkäsin mörköä ja Taikuria ja että minun lempihahmoni oli noidan tytär (vai oliko se lapsenlapsi?) Alisa. Kukka taas kertoi pitävänsä Mymmelistä.
Sen sijaan sen jätin sanomatta, että viimeisin näyttely, jossa kävin, oli tämä museo ennen kuin sain täältä paikan ja silloinkin valehtelin pitäväni kulttuurista, koska miten muuten olisin pärjännyt työhaastattelussa?
Sitten tunsin taas sen.
En mitään isoa tunnetta vaan pieniä vatsanpohjatuntemuksia.
Nimesin ne mitä jos? – tuntemuksiksi. Niitä on erilaisia.
Ihana mitä jos?: Mitä jos Kukka kiinnostuisi minusta?
Kamala mitä jos?: Mitä jos Kukka saisi tietää, etten minä osaa tanssia, enkä tee käsitöitä enkä ole kiinnostunut kiertämään näyttelyjä vapaa-ajallani? Mitä jos hänen kiinnostuksensa lopahtaisi noiden takia? Jos hän siis olisi kiinnostunut minusta.
Päivän kysymys:
”Mitä yritän peitellä?”
Vastaan: “Sitä, etten ole varma, olenko kiinnostava ihminen, jos en ole kiinnostunut samoista asioista.”
Tällä viikolla:
Kerron Kukalle jotain sellaista, jossa olen aidosti oma itseni. En vielä tiedä, mitä se jotain on, mutta haluan hyvittää tämän päivän ”valehteluni”.
Elsa
