Kiirastorstai 17. huhtikuuta
Sade jäi yön puolelle, mutta ilma on vielä märkä ja hiukan pehmeä.
Tänään, juuri kun olin palaamassa kauppareissulta ja aikeissa lampsia kotiin, törmäsin naapuriin portaikossa. Siihen samaan, jolla oli jälleen uskomattomat vaateyhdistelmät: leopardikuosiset kengät, neonvihreät sukkahousut ja räikeä villapaita, jonka hihat olivat eri mittaiset. Ja se tukka. Sen väri vaihtelee, tänään se oli vaaleanpunainen. Siis pinkki.
Suustani pääsi: “Onpa sinulla raikas tyyli.”
Voi jessus ”raikas tyyli”, kuulostin tätimäiseltä. Hän kuitenkin hymyili minulle ystävällisesti.
“Ennen pukeuduin tosi tavallisesti,” hän vastasi. “Melkein näkymättömästi. Mutta sitten aloin kysyä itseltäni, miksi ja kenen vuoksi? Enhän edes pidä niistä vaatteista. Haluaisin pukeutua ihan toisella tavalla. Ja sitten oli kuin lamppu oli syttynyt päässäni ja totesin, että olen aikuinen ihminen ja minulla on lupa pukeutua juuri niin kuin lystään. Niinpä siis aloin uudistaa vaatekaappiani. Muutos oli niin nopea, että osa ystävistäni luuli minun seonneen. Minä taas koin vihdoin tulleeni järkiini ja näyttäväni ulkoisesti samalta kuin sisäisesti.”
Se hiljensi minut. En osannut kuvitella naapuria mitäänsanomattomissa vaatteissa ja hiirenharmaissa hiuksissa. Ja muutenkin, kävikö ihmisille oikeasti noin? Ja jos naapurin kertoma oli totta, niin vau! Rohkea muutos!
Olin jo ottamassa avainta taskustani, kun pysähdyin ja sanoin:
“Minä arvostan asennettasi. Se tuo rohkeutta myös muille pukeutua, miten haluaa.”
Hän hymyili. “Kiva kuulla.”
Päivän kysymys itselleni: ”Mitä arvostan tässä päivässä?”
Vastaan: “Naapurin rohkeutta olla oma itsensä.”
Ajattelin myöhemmin, että me kaikki rakennamme omannäköistämme eämää.
Toiset tekevät sen värikkäillä vaatteilla ja tukalla, minä päivittäisillä rutiineillani ja päiväkirjalla.
Totuuslause: Tällä viikolla olen ylpeä omista pienistä tavoistani, ne tekevät elämästäni minun näköisen ja itselleni merkityksellisen.
Elsa
