25. huhtikuuta
Perjantai. Kaupan edessä tuoksui vastapaistetulle leivälle, vaikka en usko että siellä paistetaan mitään. Varmaan joku hajuautomaatti, joka kääntää päät.
Tänään katselin itseäni peilistä ja ajattelin:
Aika monta leipää on tullut syötyä.
Ei siinä muuten mitään, mutta vatsamakkarani on alkanut saada pysyvämmän luonteen. Se ei ole enää vieras. Se on kuin alivuokralainen, joka ei ole maksanut vuokraa, mutta jota ei silti saa häädettyä pois.
Uushenkisinä vuosinani olin vegaani. Söin vihreää, join vihreää, hengitin vihreää.
Sitten kristinuskon aikaan höllensin – kala oli Jumalan luoma ja Jeesuskin jakoi kaloja. Silloin aloin sanoa, että olen ”pescovegetaristi”, koska se kuulosti hienommalta kuin ”kala-kasvissyöjä”.
Äitini luona sain kuitenkin aina pelkkää kaalia.
”Minä en noita sinun kotkotuksia ymmärrä! Kaali on kasvis ja vieläpä terveellinen sellainen, sitä minä sinulle tarjoan! Älä kuvittelekaan, että minä vanhoilla päivilläni alan opetella jotakin pitkää ritirimpsua, mitä syöt ja mitä et. Jos ei kaali kelpaa, niin ole ilman!”
Kyllä kaali kelpasi. Minähän en ole ronkeli.
Ja nyt.
Nyt olen vapaa.
Vapaa kaikista ruokarajoitteista.
Vapaa ajattelemaan: Ehkä tämä ”vapaasti kaikkea” menee vähän liian pitkälle?
Koska viime viikkoina ruokavalioni on koostunut pääasiassa paahtoleivästä (ei täysjyvästä), valmisruoista (tottakai laputetuista aina kun mahdollista), suklaasta ja siitä, mitä löytyy museon kahvihuoneen pöydältä (keksiä ja pullaa).
En kaipaa uutta elämäntapaa. En halua ruokapäiväkirjaa enkä herneproteiinijauhetta.
Ehkä kuitenkin pieni suunnanmuutos. Poispäin vatsamakkarasta, diabeteksestä ja sydän- ja verisuonitaudeista.
Ja sitten on Kukka.
Kukka, joka söi tänään lounaaksi kvinoasalaattia, jonka hän oli koonnut lasipurkkiin ja koristellut syötävillä kukilla.
Minä söin samanaikaisesti mikrossa lämmitettyä kinkkukiusausta suoraan muovirasiasta.
Päivän kysymys itselleni:
Mikä saa minut voimaan aidosti hyvin?
Vastaan: Kun syön värikästä ja aitoa ruokaa.
Jatkokysymys: Voiko terveellinen ruoka olla herkullista vai maistuuko se aina…no, terveelliseltä?
Vastaan: Kyllä se maistuu herkulliselta, heti sen jälkeen kun siihen on tottunut ja kun on unohtanut, miltä epäterveelliset ruoat maistuvat.
Tällä viikolla:
Teen yhden lämpimän aterian itse. Jotain helppoa. Ehkä paistan uunissa jotain vähemmän epäterveellistä. Ja syön sen istualtani ruokapöydän ääressä.
Elsa
