Maanantai 5. toukokuuta 2025
Aamu oli lempeä, ei liikaa mitään.
Minulla on oma tapani herätä.
Tänään, kuten tavallisestikin, nousin rauhassa ja keitin kahvia. Ei mitään kapselihienostelua, eikä aamulattea vaan perinteistä Kulta Katriinaa tavalliseen kahvinkeittimeen.
Sitten paistoin tapani mukaan brittihenkisesti pekonia ja munia. Sekaan heitin, kuten tavallista, myös jotain, mitä jääkaapin pohjalta löytyi, tänään se jokin oli pinaattia.
Muut kenties arvostelevat ruokavalintojani. Kasvissyöjät ja rasvakammoiset paheksuvat, kun taas karppaajat hurraavat.
Annan piutpaut molemmille.
Minulle riittää lämmin tuttu lautanen, jonka äärelle saan istua ja kupillinen mustaa väkevää kahvia. Ne saavat päiväni käyntiin.
Avasin päiväkirjani.
Luin sieltä lyhyen säkeen, jonka olin joskus kirjoittanut ylös.
”Uskalla mennä siitä ovesta, johon intohimosi sinua kutsuu.” – Tommy Hellsten
Minulle ei ole valjennut, mikä minun intohimoni on. Minua kuitenkin kiehtoo ajatus, että jos minulla olisi jokin intohimo, niin voisin antaa sen johdattaa minua.
Laitoin taustalle luonnon ääniä.
Keväinen metsä, kaukana liikenteestä.
Linnut lauloivat toisilleen. Mietin, millaisia tarinoita linnut mahtavat kertoa toisilleen?
Kävin tervehtimässä kasvejani.
Puhuin niille, olen nimittäin vakuuttunut, että ne kasvavat paremmin, kun niille puhuu.
Sanoin värinokkospistokkaalle:“Sinä selvisit talvesta. Minäkin taidan selvitä.”
Olen huomannut, että kaipaan hiljentymistä.
En tiedä johtuuko se uskontopainotteisesta taustastani vai hurahdinko minä ensin uushenkisyyteen ja sitten kristinuskoon siksi, että molemmissa on tapana hiljentyä. En tiedä eikä sillä ole väliäkään.
Tärkeää on, että hiljentyä ja rukoilla voi ihan ilman jumaliakin. En enää rukoile ”Isä meidän, joka olet taivaissa…”, olen ymmärtänyt, ettei tietyt sanat ole rukouksen idea, ainakaan minulle.
Rukouksessa oleellista ei ole se, että jokin henkiolento kuuntelee vaan se, että minä pysähdyn.
En pyydä armoa enkä korkeampaa ohjausta.
Minä kuuntelen, mitä asiaa sisäisellä Elsallani on. Mitä ääniä sisältäni kuuluu? Millaisia ääniä? Kenen ääniä? Omiani vai muilta omaksuttuja mielipiteitä?
Minä pysähdyn ajattelemaan hyviä ajatuksia minulle rakkaista ihmisistä.
Minä pysähdyn kiittämään.
Minä pysähdyn toivomaan.
Minä pysähdyn myös kuin taidenäyttelyssä katsomaan mielikuviani ja mielen maisemaani.
Minä pysähdyn ihan vain olemaan hiljaa ja tunnustelemaan kehoni jokaisen sopukan levollisesti ja hyväksyvästi.
Päivän kysymys: Mistä olen kiitollinen tässä päivässä?
Vastaan: Hitaasta aamusta, kevätlintujen laulusta, juttelusta kasveilleni ja siitä, että osaan ja saan hiljentyä omalla tyylilläni.
Tällä viikolla: Kirjoitan päivittäin yhden kiitollisuudenaiheen pitääkseni mielessä, miten hyvä ja kaunis elämäni onkaan.
Elsa
